perjantaina, toukokuuta 29, 2009


Beethovenin työhuone

Löysin tässä taannoin tämän Beethovenin työhuonetta 1700-luvun lopulta esittävän piirroksen netistä. Ilmeisesti piirroksessa on kuvattu entisäjan pianoa cembaloa. Tai oliko silloin jo olemassa flyygeleitä, taffelipianoksi kutsuttuja soittimia?

Soitan itse pianoa ja välillä pianon ääressä kuluu tunti tai parikin. Soittaminen rentouttaa ja voi unohtaa kaikki muut asiat keskittyen musiikkiin. En ole aiemmin tainnut juuri tästä ihanasta harrastuksestani mainitakaan. Olen soittanut pianoa jo 20-vuotta. Huh, ompa aika tosiaan kulunut. En ole mikään soittajaexpertti, mutta sen verran osaan soitella, että saan siitä itse ainakin iloa elämääni.

Klassinen musiikki on lempimusiikkiani. Sitä en vaan valitettavasti osaa itse taitavasti soitaa. Toinen suosikkini on jazz. Myöskin vanhan ajan elokuvamusiikki on mieleeni. Laitoinkin teille tässä näytteen David Raksinin ihanasta "Laurasta". Hyvää viikonloppua kaikille!

maanantaina, toukokuuta 25, 2009






Valokuvia keväisestä luonnosta

Viikonlopun kauniit ilmat kirvottivat minut ottamaan jälleen kerran luontokuvia.
Otin kameran mukaan iltakävelylle ja napsisin kuvia pelkästä kuvienottamisen ilosta.
Tuloksena oli joukko epäonnistuneita otoksia, mutta oli mukana myös onnistuneitakin pläjäyksiä. Yläkuvassa vanha sepän paja, keskimmäisenä kuva koivuhakaan vievästä tiestä ja alimmaisena auringonlasku kotijoenrannasta.

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009




Ihanuuksia Tammisaaresta
Minun on pitänyt laittaa nämä kuvat jo aikaa sitten tänne blogiini, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Tässä taannoin Tammisaaren valokuvauskeikalla kävin ihanassa pikkuputiikissa, jonka nimen olen valitettavasti unohtanut. Siellä oli myynnissä ihania maalaisromanttistyylisiä huonekaluja. Tässä pari ottamaani kuvaa liikkeestä. Alimmainen piironki lamppuineen oli varsinkin minun mieleeni, mutta näin opiskelibudjetilla ei kyllä ole valitettavasti varaa moisiin.

maanantaina, toukokuuta 11, 2009


Iloa kukista!
Äitienpäiväkin sitten taas oli ja meni. Myöhästyneet onnittelut muuten kaikille blogiäideille!
Yllä olevan kukan vein omalle äidilleni lahjaksi. Alla olevat helmililjat sen sijaan kukkivat juuri nyt puutarhassa täydellä teholla. Ne ovat sitten suloisia kukkia sinisessä loistossaan.