maanantaina, huhtikuuta 27, 2009


Terveisiä Tammisaaresta!
Pienen hiljaiselon jälkeen päätin taas tarttua härkää sarvista ja kirjoittaa jotakin tänne sivustoilleni. Tässä kuvia Tammisaaresta, jossa kävin viime torstaina valokuvaamassa koulun valokuvaustehtävää varten. Kuvaushetkellä oli kaunis puolipilvinen ilma. Yläkuvassa vanhoja taloja ulkomaaliltaan kustavilaiseen väritykseen sopien ja alakuvassa kyhmyjoutsenia. Merellä oli lintuja pilvin pimein, mutta nämä kauniit linnut oli pakko kuvata. He vaan olivat todella kovia sukimaan höyheniään ja eivät näin ollen oikein poseeraus tuulella. Lopulta sain kuvan, johon olin tyytyväinen. Laitan myöhemmin lisää kuvia Tammisaaren keikasta.

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009



Tiistain luontokuvia

Parisen viikkoa sitten olin viikonloppuna vähän kuvailemassa Kiskon luontoa vanhan kotitaloni maisemissa. Tässä vähän kuvausten tuotoksia. Yläkuvassa vanhan Kurkelan myllyn luota joenmutkaa ja alakuvassa laituri kotitilan rannasta. Silloin oli vielä lunta jonkun verran kuvaushetkellä, mutta nyt on jo kaikki lumet täältäpäin sulaneet. Viikonlopuksi luvattiin vielä oikein keväisen lämmintä ilmaa. Näin se on sitten vissiin uskottava, että kevät on tullut.

torstaina, maaliskuuta 26, 2009




Torstaita!
Tuli taas tässä taukoa pidettyä. Olen ollut armottoman flunssan kourissa viimeisen viikon ajan. Eilen taas illalla lämpö nousi ja iski panikki, että onko tauti mennyt jo keuhkoihin. Aamulla oli onneksi jo parempi olo, mutta katsoin paremmaksi olla koulusta pois ja päätin käydä tohtoritädin luona tarkastuksessa. No, ei sentään ollut keuhkoputkentulehdusta. Keuhkot olivat kunnossa ja tulehdusarvokin normaali. Huokaisin helpotuksesta.
Päätin tässä illan kuluksi laittaa vähän uutta materiaalia tänne sivuilleni. Yläkuvassa isäni vanha taskukello ja alla isoisoisäni Johannes puolisoineen. Kuva on 1800- luvun lopulta tai 1900-luvun alusta.

sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009




Sunnuntain lounaskattaus!
Hei, kaikille pitkästä aikaa! En saanut lupaamiani ompelutöitä vielä valmiiksi, ja siksi päätinkin ottaa jälleen vanhoista esineistä. Sainkin aika monta kokonaisuutta koottua ja kuvaa otettua. Tässä kustavilaiseen henkeen vähän lounasastioita ja -aterimia. Esineet eivät ole kovin vanhoja, mutta mielestäni kauniita. En ehtinyt aterimia kiillottaa ja siksi ovat vähän patinoituneen näköisiä. Nuo aterimet isoisäni on 1955 voittanut maatalousnäyttelyssä.
Lisää kuva-aineistoa laitan tässä tulen viikon aikana blogiini. Ja tulen taas kommentointi käynneillekin pitkästä aikaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 01, 2009





Sunnuntai - iltaa kaikillensa!
Pyydän nöyrimmästi anteeksi, etten ole tässä neljään päivään kertakaikkiaan jaksanut laittaa mitään uutta materiaalia blogiini. En ole myöskään kommentoimassa tuona aikana juuri teidän blogeissanne käynyt. Minun piti niin hiihtolomallani tehdä yhtä sun toista, mutta on ollut ongelmia terveyden kanssa.
Minulla alkoi viime kesänä rytmihäiriöongelmat ja niitä on tässä taas hiihtolomallakin ilmaantunut seuralaiseksi. Minulle tehtiin kesällä lukuisia tutkimuksia ja niiden mukaan nämä rytmihäikät eivät ole vaarallisia, mutta kyllä ne silti tullessaan joka kerta säikäyttävät pahemman päiväisesti. Kun alkaa olo (toivon mukaan ) paranemaan esittelen taas vanhoja esineitä ja seuraavia ompelustöitäni, jotka nyt ovat työn alla. Nämä kuvat ovat tämänpäiväisen kävelylenkkini varrelta. Siellä on esim. noita polttopuita ensi kesäksi.

tiistaina, helmikuuta 24, 2009



Hyvää Laskiaistiistaita!

Nyt vaan kaikki hiihtelemään hiihtoladuille, jos lunta on riittävästi. Kaupan päälle saa punaiset posket ja reippaan mielen ja lenkin jälkeen maistellaan laskiaispullaa vaikkapa kaakaon tai kuuman viinimarjamehun kera:)


sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009




Sunnuntai illan tunnelmointia!
Tässä mukavia kuvia erään suomalaisen sisustuslehden viime numerosta hieman muutettuina ja värit ovat vaihtuneet mustavalkoisiksi, jotta tulisi vanhan ajan patinaista meininkiä...